Toisiinsa kietoutuneina
He kulkevat metsän halki
Heille tuntemattoman
Pienille loputtoman

Rukkapeikkotakkutukka
Ja heikkopeikkopelokas
Molemmat niin urheina
Ovat toistensa tukena

Halki jäätyneen maan
He kulkevat käsikkäin
Katsomatta toisiaan
Sanomatta sanaakaan

Jään pinnasta peilasivat
Huurtuneita kasvojaan
Silmät niin vettyneet
Ovat isäntiinsä pettyneet
Siinä oli Kotiteollisuuden Satu peikoista-biisistä poimittu (mun mielestä) ihanimmat kohdat. Biisi on muutenki ihana ja aikast melankolinen. Hynynen on tehny kaunista jälkeä(:
Eilen tuli Konstan kans täytee 365 päivää ja oon niin ilonen(: Ku nyt muistelee et millasil fiiliksil olin siirtyny vuodest 2008 vuotee 2009, rima ol aika alhaalla. Sitä, et miks, nii en rupee selittämään. Eikä tarvitsekkaa. Muistan helmikuun 27:nnen päivän niin elävästi mielessäni ja joskus tuntuu, että se olisi tapahtunut vasta muutama kuukausi/viikko sitten. Se miten mä rupesin itkemään, herätin koko Syviksen kiljumisella, kylmän lumikasan, johon hyppäsin ja parhaan kaverin lämpimän sylin.                                     
Niin olin eilenki, tosin ilman itkemistä. Istuin Heben kanssa syviksen pihalla mässäämässä ja nauramassa. Oli hauskaa ja kivaa puhuu kaikest.
Tänään oon Eevan kans. Eevan oon tuntenu 3-vuotiaast asti, eli 12 vuotta. Täytyy koht tekstata sil. WARNING!